Miksi joukkueurheilu on kallista ja miksi junioreiden joukkueurheilumaksut ovat korkeat, sekä miten niitä voisi saada halvemmiksi?
Näitä asioita kysyy ja ihmettelee monet vanhemmat joiden lapsi harrastaa joukkueurheilua esimerkiksi jalkapalloa, jääkiekkoa, salibandya ym. joukkuelajeja.
Samalla ongelma löytyy heidän aivan edestä vanhempainilloissa, jos vain hetken seuraa keskustelua ja kauden aikana vanhempien toimintaa tai kotona katsoessaan itseään peilistä.
Mitä paljastuu seuratessa keskusteluja ja toimintaa
Ei tarvitse olla kuin hyvä maalaisjärki ja omata laajan näkemyksen, sekä avoimen laajan mielen nähdessään ison ongelman ja sen suuren juuri syyn miksi nuorten joukkueurheiluun ei joukkueen kassaan saada virtaamaan rahaa millä maksuja saataisiin pienennettyä.
Nimittäin ongelma on sama mikä yleisesti nyky yhteiskunnassa on vallalla, eli oman edun tavoittelu ja asenne minä, minä, minä ja minun lapseni.
Nämä vanhemmat erottuvat heti aloitettaessa keskustelemaan varainkeruusta joukkueen eli joukkueessa pelaavien lasten hyväksi, jotta he saisivat harrastaa itselleen rakasta lajia mahdollisimman edullisesti.
Mitä nämä vanhemmat sitten tekevät?
Nämä vain itseään ja omaa lastaan ajattelevat vanhemmat erottuvat asenteellaan varainkeruuta kohtaan, sillä he aloittavat heti keskustelun mitä minä ja minun lapseni hyötyy, jos minä teen varainkeruuta tai voinko minä maksaa suoraan joukkueen kassaan jonkin summan, jotta minun ei tarvitse osallistua varainkeruu talkoisiin missä usein myydään jotain tuotetta ym.
Syy tähän on se, kun he kokevat, että heidän työmääränsä toimiessaan varainkeruu tapahtumissa tai myytäessä tuotteita ei vastaa tarpeeksi sitä, minkä hyödyn hänen lapsensa saisi varsinkin, jos varainkeruun tapahtuman/myynnin tuotto menee kokonaan joukkueelle.
Nämä samaiset vanhemmat myös käyttäytyvät samalla tavalla puhuttaessa sponsorin tai sponsoreiden järjestämisestä joukkueelle. Myös silloin nämä samat vanhemmat aloittavat keskustelun siitä, että kait nyt minun järjestämä sponsorilta tuleva maksu menee suoraan lapseni hyväksi ja sponsorin nimi kaikkien pelipaitaan näkyville ja mikäli ei onnistu todetaan, että olisin minä saanut yhden tai useamman yhteistyökumppanin joukkueelle, mutta en viitsinyt pyytää, kun siitä ei minulle tai lapselleni olisi tullut hyötyä.
Siis halutaan sponsorin raha oman lapsen eduksi, mutta samalla kuitenkin kaikkien lasten pelipaitaan pitäisi saada kyseisen tai kyseisten sponsoreiden nimet, jotka on saanut hankittua joukkueelle.
Ei ei ei ja vielä kerran ei näin silloinhan nimen omaan juuri tässä on hyvä esimerkki siitä miten omaa etua ajetaan muiden kustannuksella maksimoidakseen ns. näkyvyys joukkueen muiden pelaajien avulla, mutta vain oma lapsi saisi hyödyn esimerkiksi kausimaksuihin tai isompaan turnausmatkaan tai vastaavaa.
Eihän esimerkiksi näin toimita kilpaurheilussakaan joukkuelajeissa vaan joukkueen sponsorit hyödyntävät nimen omaan koko joukkuetta eikä jotain yhtä pelaajaa.
Mitä muita ajatuksia sitten näiden vanhempien päässä liikkuu?
No he ajattelevat aina vertaamalla mitä kukin tekee, myy tai järjestää verratessa mitä hän tekee tai saisi hoidettua ja mikäli hän tekee tai hoitaa enemmän kokee kyseinen vanhempi, että hän ei saa tarpeeksi eikä hänen lapsensa siihen nähden mitä hän on tehnyt.
Nämä vanhemmat eivät osaa nähdä kokonaisuutta ja isompaa kuvaa, sekä hyötyä mikä saavutettaisiin, kun kaikki vanhemmat osallistuisivat ja tekisivät parhaansa ja sen mihin pystyvät kuten heidän lapsilta odotetaan joukkueen pelatessa kentällä, sillä eihän heidänkään lapsilta odoteta peleissä muuta kuin sen, että he tekevät parhaansa joukkueen menestyksen eteen.
Nämä vanhemmat myös korostavat itseään ja lastaan usein nostaen itsensä ja perheensä muiden yläpuolelle luoden siten myös vastakkainasettelua odottaen saavansa etua tai lapselleen enemmän huomiota ym.
Mitä tämä käytös tekee ja ruokkii?
Tämä käytös ilmenee ja ruokkii myös usein joukkueen sisällä lasten välillä kilpailua ym., kun vanhemmat puhuvat edellä mainitusta asioista myös lasten kuullen, jotta heidän lapsensa itsetunto nousisi ja lapsi myös kokisi olevansa jotenkin erityinen joukkueelle varsinkin, jos lapsen vanhemmat ovat hoitaneet rahakkaan yhteistyökumppanin tai muuten toimineet varainkeruussa saaden isoja summia myynnillä tai vastaavaa.
Eli usein näiden vanhempien lapset hakevat joukkueen sisällä samalla myös valtaa ja väheksyvät niitä lapsia joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta pysty järjestämään rahakasta sponsoria tai saada myydyksi varainkeruun tuotteita ym. keräten pienempiä summia joukkueelle.
Mitenköhän näiden vanhempien arki toimii?
Niin siinä onkin oiva kysymys sillä voisi miettiä, että onko heillä kotona myös jokaiselle omat jääkaapit, sängyt, astiat ym. puhumattakaan, että onko heillä omat nimikoidut ruuat ja elintarvikkeet joita muut eivät saa syödä?
Nimittäin tuolla heidän ajatusmallilla näin luulisi olevat, jolloin myös luulisi heidän arjen ja parisuhteen olevan vaikeaa, sekä erittäin hankalaa johtuen siitä, että parisuhteessakin heidän tulee vahtia toista ja kilpailla puolisoaan vastaan siis ihan kaikissa arjen asioissa.
Mistä tämä johtuu ja mikä on sitten mennyt vikaan ja miten se saataisiin korjattua?
Tämä kaikki johtuu ja on nähtävissä ihan perus arjessa nyky yhteiskunnassa missä ihmisille suurelle osalle elämä on pintaa ja statuksen hakemista. Ei osata enää elää miettien asioita isossa mittakaavassa vaan nähdään pelkästään oma itsensä ja oman itsensä lähipiiri, sekä oman edun tavoitteleminen myös läheisten kustannuksella.
Ei ymmärretä enää mikä on se ”ME” henki millä tämä maa on aikoinaan noussut ylös sotien jälkeen vaan nähdään pelkästään yksilö ja se yksilö on minä ja vain minä.
Samalla se Suomalisille kuuluisa kateus näkyy niin arjessa kuin myös joukkueurheilun vanhempien käytöksessä missä ollaan valmiita maksamaan jollekin 100€, jotta toinen ei saisi 50€ koska ei haluta jakaa hyvää eteenpäin muille vaikka siitä samalla hyötyisi oma lapsi ja myös kyseiset vanhemmat.
Missä on menty vikaan ja miten asia olisi korjattavissa?
Asioissa on menty vikaan siinä, kun yhteiskunnan normit ja ajatustavat on otettu mukaan lasten urheiluharrastuksiin sotkemaan, sekä sokaisemaan vanhempien ajatuksia ja siinä samalla on unohdettu kokonaan tuo ”ME” henki missä vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen ja toimivat ylpeinä yhteisönä yhteisön yhteisen hyvän eteen missä lapset ovat kaiken keskiössä ja heidän eteen, sekä eduksi tehdään yhdessä töitä kukin parhaansa mukaan, jotta saataisiin lasten joukkueelle mahdollisimman hyvät tulot jolloin lasten harrastusmaksuja saataisiin laskemaan.
Silloin ei ajatella eikä tule ajatella omaa etuaan tai oman lapsensa etua vaan sen koko yhteisön ja joukkueen etua miten saadaan yhteisön lasten maksut mahdollisimman alhaisiksi mikä olisi myös iso ylpeyden aihe ulospäin miten hienosti asioita tehdään ja toimitaan yhdessä lasten hyväksi ilman oman tai oman lapsen edun tavoittelua.
Tällä tavalla saataisiin nostettua monen joukkuelajin junioritoimintaa ja uusia pelaajia myös mukaan matalalla kynnyksellä, kun vanhemmatkin voisivat kokea itsensä tervetulleeksi osaksi yhteisöä riippumatta siitä millainen sosiaalinen status tai varallisuus heillä on.
Tämä siis helpottaisi ja rohkaisisi myös vanhempia tuomaan heidän lapsen harrastuksen pariin seuraan ja siten osallistumaan myös joukkueen, sekä seuran toimintaa.
Mitä siis voimme tehdä korjataksemme tilanteen?
Nyt on kaikkien vanhempien joiden lapsi on mukana joukkueurheilun parissa täytyy katsoa peiliin ja miettiä olenko minä ollut tuo omanedun ajaja, joka toimellaan on ajanut joukkueen toimintaa heikompaan suuntaan vai olenko minä se vanhempi, joka on valmis tekemään kaikkensa lasten ja joukkueen eteen, jotta kaikki hyötyisi siitä?
Tämän jälkeen mietittävä miten minä voin muuttaa omaa asennettani, jotta en olisi enää joukkueen toiminnan jarruna ja voisin toimia ilman oman ja lapseni edun tavoittelua koko joukkueen eteen?
Samalla myös mikäli jo olet se henkilö, joka on aina valmis tekemään yhteisön ja lasten eteen kaikkesi voit miettiä miten autan ja voin saada ymmärtämään muita miten tärkeää on pyyteetön työ joukkueen ja siellä pelaavien lasten eteen.
Korjataksemme suunnan ja saadaksemme asiat parempaan suuntaan on syytä myös katsoa historiaa taaksepäin miten Suomi nousi sotien jälkeen ylös tuhkasta, jolloin kaikki kokivat kuuluvansa yhteen isoon yhteisöön, jolloin ”ME” hengellä tehtiin asioita yhdessä talkoovoimin, jotta yhteisössä kaikilla olisi asiat hyvin.
Miten se sitten tapahtuu?
Joten nyt on jokaisen aika alkaa puhaltamaan yhteen hiileen yhdessä yhteisönä lasten yhteisen hyvän hyväksi mikä mahdollistaa paremmin kaikille lapsille mahdollisuuden harrastaa oli sitten vanhempien sosiaalinen status mikä tahansa ja jättää tittelit, egot ym. harrastuskenttien, sekä hallien ulkopuolelle.
Mikäli tähän ei kykene on syytä näiden vanhempien miettiä olisiko sittenkin parempi siirtyä yksilölajien pariin missä ei tarvitse miettiä toisten vanhempien sitoutumista tai varainkeruun saavutuksia, kun vain oma lapsi yksilönä urheilee ja voi siten keskittyä pelkästään omalle lapselleen kerättäviin tuloihin millä oman lapsen yksilöurheilua voi sitten tukee ja kustantaa.
PS.
On ymmärrettävää, että kaikkien vanhempien aika ei riitä lapsen tai lasten harrastuksen/harrastusten varainkeruuseen varsinkin, jos on useampia harrastavia lapsia ja vanhemmat tekevät vuorotyötä, mutta usein myös nämäkin vanhemmat pyrkivät tekemään parhaansa mahdollisuuksien mukaan.
Lisäksi miksi pitää kyräillä ja kadehtia, sillä kaikkien lasten etua kuitenkin ajetaan varainkeruulla ja sponsoreiden hankinnalla.
Eikä ole yhtään huonompi asia, jos esimerkiksi kauden jälkeen muistetaan niitä vanhempia pienellä lahjalla, jotka ovat kauden aikana osallistuneet ja olleet aktiivisia varainkeruun ja tapahtumien suhteen mahdollistaen kaikkien joukkueessa pelaavien lapsien edullisemman harrastuksen ja tapahtumien läpiviemisen jouhevasti.
Tuo lahja voi siis olla tosiaan jotain pientä mikä tulee koko yhteisöltä kiitoksena siitä pyyteettömästä työstä mitä he ovat joukkueen ja joukkueessa pelaavien lasten eteen tehneet.
Ystävällisin urheilullisin terveisin
Urheilupohtija